Kuha hyvää on –
Naantalin seutu Lassin lautasella

Teksti: LM Someco, Kati Pollari / Kuvaustiimi: LM Someco, Mika Vahtera ja Stina Samstén

Toimittaja Lassi Lähteenmäen ruokainnostuksen juuret ovat syvällä Rymättylän mullassa. Maalaistalon lapset oppivat syömään sitä, mitä maassa kasvoi ja meri antoi. Vuodenkierto saa Lassin edelleen innostumaan: kokeilevan kokkaajan mielestä on mukava odottaa sesonkeja. Reseptejään hän jakaa auliisti, mutta satoisimpiin sienipaikkoihin on turha kysellä koordinaatteja. 

Muutama vuosikymmen sitten ei ehkä käytetty lähiruoka-sanaa, mutta juuri sellaista syötiin maalaistaloissa: marjat tulivat omista pensaista, omenat puista, perunat pellosta ja silakat kyläkunnan nuotasta. ”Ruoan tuottamisen ja syömisen yhteys oli jotenkin suora ja luonteva”, Lassi Lähteenmäki pohtii.

Lassi Lähteenmäki katselee kädessään olevaa kalaa.

“Muutama vuosikymmen sitten ei ehkä käytetty lähiruoka-sanaa, mutta juuri sellaista syötiin maalaistaloissa”.

Hän tosin tunnustaa, että ensimmäinen isompi kiihoke ruoan omatoimiseen tuottamiseen oli halu päästä katsomaan maailmaa vähän laveammalti, moottoripelillä: ”Kun sain palan peltoa, kasvatin perunoita torimyyntiin ja sain sillä tavalla kasaan moporahat.”

Myöhemmin mopo vaihtui autoon, ja retket ulottuivat manner-Eurooppaan asti. Siellä tuli tutustuttua uusiin makuihin, joita oli hauska koettaa toisintaa kotikeittiössä. Kuhaa ranskalaiseen tapaan on nautittu Lähteenmäen perheen pöydässä muutamia kertoja. ”Kun itse tekee, saa sellaista kuin haluaa”, on Lassin motto.

Lassi Lähteenmäki poseeraa Dikseli-museon mallinukke vierellään.
Dikselin vanhoja säilykerasioita.

”Hyvissä ruoissa on värejä ja väriyhdistelmiä, joita on helppo loihtia esimerkiksi kasviksista.”

Sillileipiä.

Raaka-aineiden pitää maistua

Lassi sanoo olevansa kaikkiruokainen. ”Mutta alkuperäisen raaka-aineen on maistuttava. Liika maustaminen hävittää esimerkiksi erilaisten kalojen hienot makuvivahteet”, hän sanoo.

Silmänruokakin on Lassin mielestä tärkeää: ”Hyvissä ruoissa on värejä ja väriyhdistelmiä, joita on helppo loihtia esimerkiksi kasviksista.”

Kolmas Lassin keittiöperiaate ovat sesongit. ”Syksy on sieni- ja kaaliaikaa, talvella haetaan kellarista juureksia, ja kevätkesällä on kiva odottaa esimerkiksi parsaa, ja totta kai oman kylän varhaisperunoita. Niissä on niin hieno maku, etteivät ne kaipaa kylkeensä kuin voita.”

Merestä nousee hopeaa

Rymättylässä, Merimaskussa ja Velkualla yhdistyvät maatalous- ja kalastuskulttuurit. Rymättylän Röölän kylässä pidetään komeasti yllä vanhaa silliperinnettä – siellä on jopa sillimuseo – ja valmistetaan Suomen ainoat aidosti kotimaiset sillit.

Sillit ovat ruoka, joita Lassi Lähteenmäen jääkaapista löytyy aina. Yllätysvieraille syntyisi käden käänteessä esimerkiksi herkullisia sillivoileipiä, joiden kyytipoikana saattaisi maistua vaikkapa paikallinen pienpanimo-olut.

Paistetut silakat.

Paistetut silakat Lassin tapaan

1. Hanki tuoreita silakoita.
2. Perkaa ne ja poista päät.
3. Pyörittele kalat seoksessa, jossa on ruisjauhoa, merisuolaa ja pippuria.
4. Anna paistua runsaan voin kera paistinpannulla.
Käännä kalat kerran.
5. Kun pyrstö alkaa olla rapea, kalakin taitaa olla syöntikunnossa.
Paistettu kala kannattaa syödä ruotoineen ja pyrstöineen.

”Trappi Vanhassakaupungissa on aina varma, ja Velkuanmaan Cafe Laituri pitäisi katsastaa”.

Kun syödään ulkona, syödään ulkona

Lassi määrittelee itsensä enemmänkin kotikokiksi kuin ravintolassakävijäksi: ”Aika vähän syödään ulkona, oikeastaan vain laivalla tai reissussa.” Mutta hyvän tummapaahtoisen kahvin aromi houkuttelee häntä joskus Cafe Akseliin ja pizzanmieliteko Merimaskun Rantamakasiiniin. ”Trappi Vanhassakaupungissa on aina varma, ja Velkuanmaan Cafe Laituri pitäisi katsastaa”, Lassi pohtii. ”Täällä on tosi paljon kivoja ruoka- ja kahvipaikkoja.” 

Hienoin ruokailumaisema avautuu Lassi Lähteenmäen mielestä luonnossa. Kun hän ehtii perheen kanssa eväsretkelle, se suuntautuu rymättyläläiseen kallionotkelmaan, jossa on turvallinen paikka makkaratulille ja avara näköala. Saman tunteen tavoittaa veneessä Airistolla: ”Ankkuri alas, kone kiinni ja kotona esivalmistellut ainekset pannulle. Siitä syntyvät ne pysyvimmät ruokamuistot!”

Omenapiirakka puupöydällä.

Lassi Lähteenmäki on yksi Naantalin seudun ruokakummeista.

Auringonlasku merellä puiden katveessa.

Makumatkalle Naantaliin?