Ruokakummi-Annen laku-laskiaispullat

Perinteinen laskiaspulla lakritsikermavaahto-twistillä

Viime vuonna herkuteltiin tähän aikaan Runeberginkakku-ohjeella. Tähän vuodenaikaan herkutellaan myös laskiaispullilla ja kaupassa onkin tarjolla niin Runebergintorttuja kuin laskiaispullia. Silloin sivuttiin myös aihetta miten perinteistä Runebergintortuista löytyy nykyään erilaisia versioita yhä enenemässä määrin.

Myös laskiaispullien kirjo alkaa olemaan melko kattava ja laskiaispullien osalta käydään ikuista keskustelua kuuluuko pulla nauttia hillolla vai mantelimassalla. Nyt myös uudet variantit ovat tulleet laskiaispullan perinteisten täytteiden rinnalle. On Pätkis- ja Nutella-täytettä sekä ehkä villein yhdistelmä on lakritsijauheella maistetettu kermavaahto laskiaispullan välissä.

Meillä laskiaispulla tehdään pääsääntöisesti perinteisillä täytteillä, mutta tunnetusti kokeilevana kotileipurina oli tänä vuonna testattava miten lakritsikermavaahto taittuu suussa laskiaispullan täytteenä.

Normaalisti meillä leivotaan pulla joko kierrepullan muotoon kanelisokeri täytteellä tai voisilmäpullia. Tähän aikaan vuodesta on kuitenkin ehdottomasti tehtävä myös muutama laskiaispulla.

Ohje pullataikinaan on kaikille tuttu, itse teen taikinan Sunnuntain jauhopussin kyljestä sillä erolla, että laitan 1-2dl vähemmän jauhoja, näin minusta pullasta tulee kuohkeampaa. Parhaan taikinan tai jauhojen määrän taikinassa tuntee ehdottomasti kädellä vaivatessa. Miten teillä syntyy pullataikina, koneella vai käsin?

Laku-laskiaispullien ohje

Lakritsitahna:

1dl kermaa
6kpl Kick lakritsipatukoita
Pilko patukat kattilaan ja lisää kerma sekaan. Anna lakritsin sulaa miedolla lämmöllä kerman sekaan aina välillä sekoittaen. Kun lakritsi on sulanut tasaisesti anna seoksen jäähtyä rauhassa. Puolita pulla, niin että alaosa jää reilusti paksummaksi ja levitä jäähtynyt lakritsitahna pullan alimmalle puolikkaalle.
 
Lakritsikermavaahto:

1dl kermaa
1 rkl lakritsijauhetta
1/2 sokeria
Vatkaa kerma sähkövatkaimella ja lisää sokeri sekä lakritsijauhe kun kerma on vaahtoutunut hyvin sekaan. Valmista vielä normaali kermavaahto.

Kermavaahto:

1dl kermaa
1/2dl sokeria

Lisää laksritikermavaahtoa ja normaalikermavaahtoa vuorotellen pursotin pussiin ja kuorruta pullalle levitetyn lakritsitahnan päälle reilusti vaahtoa. Lopuksi aseta halkaistun pullan yläpuoli ja ripottele tomusokeria päälle.

Pullan tuoksuisin terveisin Anne

Anne Salo