Ruokakummi-Essin härkislaatikko

Essin härkislaatikko ja annos lautasella.

Pienin askelin kohti kestävämpää ruokavaliota ja maailmaa – Härkislaatikko

Ilmastoasiat ja kasvispainotteinen ruokavalio ovat olleet pinnalla jo useita vuosia eikä loppua tämän aiheen osalta näy. En kuitenkaan ole täällä saarnaamassa aiheesta koska pakottamalla harvemmin syntyy mitään pysyvää. Kuitenkin ilmastoystävällisempään ruokaan olisi meidän kaikkien hyvä tutustua ja totutella.

Olen viime vuosina ystävien kanssa kasvisruuasta keskustellessa törmännyt eniten kommenttiin, että ‘’ haluaisin tehdä enemmän kasvisruokaa mutta en osaa valmistaa niitä tai en osaa maustaa kasvisruokia’’. Tulevana kotitalousopettajana ja kestävän ruokakasvatuksen asiantuntijana halusin tarttua tähän ajatukseen ja kehittelin reseptin, joka sisältää paljon tuttuja elementtejä ja on helppo valmistaa. Ratkaisu oli yksinkertainen: tuunattu makaronilaatikko, joka kaiken lisäksi on uunissa vain 20 min ja aktiiviseen tekemiseen menee noin 10 minuuttia. Täydellinen arkiruoka siis.

Kaikille suomalaisille tuttu lihamakaronilaatikko tai tuttavallisemmin makaronilaatikko on helppo arkiruoka ja maistuu kaikille. Se on helppo valmistaa, toimii myös seuraavana päivänä, sen voi pakastaa ja se muotoutuu helposti omien tarpeiden mukaan niin maidottomaksi,  gluteenittomaksi kuin kasvisversioksikin. Monet varmasti ovat tehneet kasvisversion soijarouheesta mutta tästä kirjoituksesta löytyy resepti vielä hieman  maukkaampaan ja ravinnerikkaampaan versioon makaroonilaatikosta. Härkislaatikko on saanut inspiraatiota välimeren mauista ja on ihanan sulatejuustoinen ja kermainen vaikka ei sisällä juustoa päälle laitettavan juustoraasteen lisäksi ollenkaan. Kaurakerma toimii sitovana raaka-aineena, joten kananmuniakaan ei tarvita.

Resepti on sopiva kolmelle aikuiselle, josta tulee melko isot annokset. Yksin syötynä saa noin neljä annosta. 

HUOM! Lehtikaalin, purjon ja aurinkokuivatun tomaatin määrät ovat suuntaa antavia. Niitä voi lisätä tai vähentää oman maun mukaan eikä punnitseminen grammalleen ole tarpeellista. Myöskään mausteita ei tarvitse mitata, jos maustaminen tuntuu olevan hyppysissä.

Resepti

2,5 dl täysjyvämakaronia

2 dl Härkismurua

2 dl kaurakerma

n.10 cm pala purjoa

2 kpl valkosipulin kynsi

n. 30g/ 3 lehteä lehtikaalta ilman keskustaa

50g aurinkokuivattu tomaattia

0,5 tl pippuria

0,5 tl paprikajauhetta

1 tl oreganoa

1 tl timjamia

1 mm suolaa (esim. pansuola yrtti)

Lisäksi, jos haluaa juustoraatetta n. 1 dl

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Keitä makaronit melkein kypsiksi ja muista lisätä ripaus suolaa keitinveteen. Suikaloi ja pilko makaronien keittyessä purjo, lehtikaali, aurinkokuivatut tomaatit ja valkosipuli. Kaada kerma kulhoon ja sekoita mausteet sekaan. Siivilöi makaronit ja kaada ne uunivuokaan. Lisää muut täytteet ja sekoita. Kaada kerma joukkoon ja lopuksi halutessasi juusto. Kypsennä uunissa noin 20 min. Tarjoile salaatin kera.

ps. toimii täydellisesti myös seuraavana päivänä paistettuna, ihan kuin tuttu ja turvallinen makaroonilaatikko.

Uskon, että tätä syövät niin perheen pienimmät kuin syystä tai toisesta ennakkoluuloiset aikuisetkin. Haastan sinut kokeilemaan tätä reseptiä! Edes kerran!

Ruokakummi Essi

ESSI LAGERSTRÖM
Essin härkislaatikko puutarjottimella lumihangessa.