Ruokakummit Herrankukkaron villikala-dinnerillä

Oi mikä ihana ilta!

Joulukuussa me Naantalin ruokakummit saimme kutsun lähteä tutustumaan Rymättylän Herrankukkaroon. Saavuimme pimeän aikaan, ja ilta oli kirkas ja tyyni.

Kävelimme läpi maagisen kylän, kohti rantaa. Paikka on kuin viikinkisaduista, sitä tunnelmaa ei oikein pysty sanoin kuvaamaan. Vahva savun tuoksu hiipi neniimme, ja siellä olikin savustusmestari työn touhussa. En meinannut uskoa todeksi, kun näin hänen savustavan norsseja (eli kuoreita). Luulin että meillä ollaan jotakuinkin ainoita, jotka tätä herkkua valmistavat. Mutta tosiaan, Herrankukkarossa niitä kuulemma keväällä pakastetaan satoja kiloja, ja savustetaan ympäri vuoden! Saimme maistella niitä suoraan lastista, ja awot miten herkullisia ne olivatkaan!

Tervatotin ja avotulen lämmittäessä nuorempi isäntä Karioskari kertoi meille paikasta ja kohta joukkoon liittyi hänen isänsä, itse legenda, Pentti-Oskari Kangas. Kiersimme aluetta ja kävimme katsastamassa ihastuttavia mökkejä ja muita tiloja. Samalla kuulimme tarinaa alueen historiasta, joka on uskomattoman värikäs ja kiinnostava.

Kierroksen jälkeen päästiin itse asiaan, eli herkkujen äärelle. Meille oli katettu ”Villiruokaa saariston tapaan” buffet. Kylmässä pöydässä oli villikalaa sekä graavattuna, että kylmäsavustettuna (haukea ja lahnaa). Marinoituja kanttarelleja, neljää lajia yrtein ja villimarjoin marinoituja silakoita ja paljon muuta hyvää. Lämminsavustettua kalaa oli myös useampaa sorttia, kuten suutaria, haukea ja niitä ihania norsseja. Kalan ystävälle tämä on kyllä takuuvarma elämys!

Usein lämpimät pöydät saattavat olla pienoisia pettymyksiä, mutta nyt ei tosiaankaan käynyt niin. Hirvipata, suppilovahveromuhennos ja punajuuripaistos maistuivat taivaallisilta, vaikka vatsa oli jo piukeana kaloista.

Pentti-Oskarin värikkäät tarinat veivät mukanaan, ja iltaa olisi voinut jatkaa vaikka yöhön asti. Ennen kotiinlähtöä nautimme vielä herkullista puolukka-kaurapaistosta vaniljasoosilla ja hyvät kahvit.

Elämystä kiitollisena muistellen, ruokakummi Anna