Ruokakummi-Essin kurpitsakeitto

Ruokakummi-Essin kurpitsakeitto paahdetuilla kurpitsansiemenillä sekä paahdettua leipää.

Ruokakummi-Essin kurpitsakeitto

Ruokakummi-Essin Ihana kurpitsakeitto on täydellinen syksyisiin arki-iltoihin.❣️🍂

Tämän keiton valmistamiseen tarvitset vain myskikurpitsan, kaurakerman, kasvisliemikuution, suolaa, pippuria ja hieman oliiviöljyä. Keitto myös valmistuu melkein itsestään.🤩

Suurimman vaivan joutuu näkemään kurpitsan pilkkomisessa. Kurpitsan pilkkomisen jälkeen laita kurpitsakuutiot pellille ja päälle hieman oliiviöljyä sekä pippuria. Paahda 200 asteessa noin 20min. Sillä välin kiehauta noin 1,5dl vettä ja lisää sen sekaan puolikas kasvisliemikuutio. Kaada pehmentyneet kurpitsat kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää vettä ja kaurakermaa halutun verran. Mausta tarvittaessa suolalla ✨

Mulla oli käytössä Plantin onion kaurakerma ja kasvisliemikuutiona toimi Maggin garden herbs and spices, joista molemmista tulee ihanasti makua keittoon. Keiton kyljessä voi tarjota esimerkiksi valkosipulijuustoleivät ja päälle paahtaa kurpitsansiemenet👌🏽

Ruokakummi Essi

ESSI LAGERSTRÖM