Velkuan nähtävyydet

Velkuan nähtävyydet sijaisevat saaristomaisemissa noin 30 kilometrin päässä Naantalin keskustasta. Palvan saaressa on Pyhän Henrikin kirkon lisäksi Palvan meritaistelun näyttely ja muistomerkki.

Salavaisten saarella voi tutustua Haukan sukutilan perinteistä esineistöä pullollaan oleviin vanhoihin rakennuksiin ja Teersalossa entinen joutomaa kunnostettiin virkistysalueeksi. Samalla matkalla voit pistäytyä myös läheiseen saaristokasvitarhaan.

Pyhän Henrikin kirkko

Palvan saarelle vuonna 1793 rakennetun Pyhän Henrikin kirkon historiaan liittyy vauhdikkaita käänteitä. Venäläinen sotaväki ryösti Palvan meritaistelun yhteydessä 1808 kirkon koko irtaimiston alttaritaulua lukuun ottamatta. Nykyisin kirkossa järjestetään jumalanpalvelusten ja muiden kirkollisten tilaisuuksien ohella mm. Naantalin Musiikkijuhlien konsertteja.

Kirkko on avoinna sopimuksen mukaan ryhmille. Oppaan voit varata Visit Naantalista, p. 02 435 9800.

Suomen sodan aikaista historiaa

Palvan meritaistelu käytiin Suomen Sodan aikana, 18. syyskuuta 1808 venäläisten ja ruotsalaisten joukkojen välillä. Palvan saaren edustalla käyty taistelu päättyi venäläisten voittoon, minkä jälkeen joukot ryöstelivät ja riehuivat eri puolilla nykyisen Velkuan aluetta. Taistelusta muistuttaa Palvan saarella Pyhän Henrikin kirkon vieressä sijaitseva tykinputkesta tehty muistomerkki.

Teersalon rantapuisto

Teersalon ranta koki täydellisen muodonmuutoksen kesällä 2007, kun entinen joutomaa kunnostettiin kuntalaisten ja kesäasukkaiden yhteiseksi virkistysalueeksi ja kunnan käyntikortiksi.

Ekologisin ja yhteisöllisin periaattein toteutettu hanke tehtiin taiteilijoista, puutarhurista ja insinööristä koostuvan työryhmän sekä asukkaista ja rahoittajista koostuvan ohjausryhmän välisenä yhteistyönä. Hanke on jatkoa aiemmalle arsÖ-taidetapahtumalle. Lisätietoja Teersalon Rantapuistosta.

Huomioi myös läheisen palvelukeskus Kummelin rannassa sijaitseva pienimuotoinen saaristokasvitarha.

Naantalin muut saaristopitäjät

Tutustu myös Rymättylän ja Merimaskun nähtävyyksiin.