Merimaskun punainen puukirkko, valkoinen risti seinässä, hautakiviä edustalla. Vihreä puisto ja sininen taivas taustalla.

Merimaskun nähtävyydet kulttuurimasemissa

Merimaskun nähtävyydet ovat kohteita komeassa kulttuurimaisemassa, johon kuuluvat pellot metsäsaarekkeineen sekä kauniit niityt ja vanhat hakamaat katajineen. Merenrannat venevajoineen kertovat kalastuselinkeinosta.

Merimasku

Merimasku sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Naantalin keskustasta. Merimaskuun pääsee Naantalin suunnasta Särkänsalmen sillan kautta tai Velkuan sekä Askaisten suunnalta Merimaskun kirkonsalmen sillan kautta.

Merimasku on saaristopitäjä, jonka pinta-alasta lähes puolet on vettä. Merimaskun alueella on 94 saarta ja suurin osa pitäjän maapinta-alasta sijaitsee Otavan saarella. Saaren eteläpuolella sijaitsee Rymättylä.

Merimaskun kulttuurimaisemalle ovat tyypillisiä peltomaisemat, niityt ja vanhat hakamaat katajineen, joita läikittävät kallioiset mäet. Nykypäivänä Merimaskun maatalouteen kuuluvat tärkeimpinä varhaisperuna ja mansikka. Löytyypä pitäjästä myös tyrninviljelyä.

Kollolan kotiseututalo

Kollolan kotiseututalossa vaalitaan paikallista Merimaskun alueen kotiseutuhistoriaa ja -perinnettä. Kollola on entinen Merimaskun Järvensuun kylän Isotalon torppa, joka on lunastettu itsenäiseksi 1920-luvulla. Torppa sijaitsee Taattistenjärven tuntumassa, vanhan Merimasku-Rymättyläntien varrella.

Osoite Taattistenjärventie 22, Merimasku.

Muinaishaudat Villivuorella, Merimaskun pururadalla ja Taattisten tilan luontopolulla

Villivuori on merkityksellinen Merimaskun kulttuurihistoriassa. Jääkauden jälkeen se oli paljas ulkoluoto, mutta pronssikaudella 1500-300 eKr. alueella oli jo jonkin verran asutusta, josta kertovat muinaiset hautarauniot, hiidenkiukaat. Villivuorelle johtaa opastettu luontopolku, joka lähtee Koverintie 330 kohdalta. Polun edestakainen pituus on 2,4 km. Tutustu Villivuoreen ja sen luontopolkuun Merimaskun verkkosivuilla.

Muinaishautoja löytyy myös Merimaskun pururadan läheisyydestä sekä Taattisten tilan luontopolun varrelta.

Merimaskun kirkko

Merimaskun ensimmäinen puukirkko oli rakennettu jo vuonna 1648 kirkkosalmen rantaan, vesitien varrelle. Vuonna 1726 sen tilalle rakennettiin nykyinen ristikirkko, joka on Suomen kuudenneksi vanhin jatkuvassa käytössä oleva puukirkko.

Lue lisää Merimaskun seurakunnan verkkosivuilta.

Kirkon esittelyn ja opastuksen erikokoisille ryhmille voit varata Visit Naantalista, p. 02 435 9800.

Merimaskun maamiesseuran talo

Merimaskun maamiesseuran talo on komea keltainen rakennus osoitteessa Killaistentie 40. Perinteikästä maaseudun tunnelmaa huokuva taloa voi vuokrata yksityiskäyttöön juhlia ja kokouksia varten. Merimaskun maamiesseurantalon osoite on Killaistentie 40.

Pappila

Nykyinen pappila on rakennettu vuonna 1913. Pappilan hieno rakennus on rakennushistoriallisesti merkittävä ja maisemallisesti kauniilla paikalla. Pappila on nykyään yksityisessä omistuksessa.

Naantalin muut saaristopitäjät

Tutustu myös Rymättylän ja Velkuan nähtävyyksiin.