Matamit puikoissa

Käsityöperinne kukoistaa Naantalissa

Teksti: LM Someco, Kati Pollari / Kuvaustiimi: LM Someco, Mika Vahtera ja Stina Samstén

Jos Naantalin luostarin nunnat eivät olisi 500 vuotta sitten tuoneet Suomeen kantapääntekotaitoa, kulkisimme ehkä vieläkin putkisukissa. Ja jos kaikki kynnelle kykenevät kaupunkilaiset eivät olisi 1700-luvulla kutoneet sukkia lähes unissaankin, koko Naantalia ei ehkä olisi. Ahkerat harrastajat pitävät yllä kaupungille kerran niin merkityksellistä käsityöperinnettä.

Sirkka Päiste ja Kirsi Valavirta pyörittävät tottuneesti auki värikästä neulerullaa Naantalin luostarikirkon keskikäytävälle. Lempeässä valossa käärö avautuu jättisukaksi, jonka varrella on pituutta jo noin 13 metriä.

”Tätä on kudottu jo usean vuoden ajan erilaisissa tapahtumissa”, Kirsi ja Sirkka kertovat. Puikkoja ovat kilisyttäneet lapset ja aikuiset, kaupunkilaiset ja vieraat, moni kesävieraskin: joku iloisista raidoista on presidentti Tarja Halosen käsialaa. ”Tavoitteenamme on päästä Guinnessin ennätysten kirjaan. Kerran oltiin jo aika lähellä, mutta mittaukset osoittivat, että vielä pitää kerroksia kertyä.”

”Käsityössä viehättää luomisen ilo. Ja sanotaan, että kun peukalolla on töitä, se rauhoittaa koko ihmisen”,

sukkamatamit Sirkka ja Kirsi hymyilevät.

Innovaatio Ruotsista pelasti kaupungin

Jättisukka on 2000-luvun versio vanhasta perinteestä. Naantalissa oli 1400–1500-luvuilla birgittalaisluostari. Emoluostari Vadstenasta rantautuivat Naantalin luostariin muun opin ohella puikoilla neulomisen ja kantapään teon taidot, jotka nunnat tarinan mukaan opettivat myös maallikkonaapureilleen.

Naantalin sukat olivat istuvia ja ryhdikkäitä ja siksi varmasti myös hyvässä maineessa. ”Se oli onni onnettomuudessa: kun kaupunkia koetteli luostarin lakkauttamisen ja kauppaoikeuksien rajoittamisen myötä taloudellinen laskukausi, sukankudonnasta saatiin kipeästi tarvittuja tuloja”, muistuttavat Sirkka Päiste ja Kirsi Valavirta.

Jättisukkaa avataan.
Eri värisiä lankakeriä korissa.
Sukkamatamit kutomassa kirkonpenkillä.

Jokaisella kutojalla oli omanlainen sukansuun malli, josta tekijän tunnisti. Arvokas sininen väri saatiin morsinko-kasvista.

Käsitöistä käsiteollisuudeksi

Parhaina vuosina Naantalista laivattiin jopa 25 000 pellava- tai villalangasta kudottua sukkaparia Tukholman, Pietarin ja Tallinnan hienoille polvihousuniekoille. Tällaisen määrän tuottaminen tarkoitti, että kaikkien piti kutoa. Vähäisenä myönnytyksenä lapsille oli se, että heidän tinkikeränsä oli pienempi kuin aikuisten miesten ja naisten.

Sirkka Päiste ja Kirsi Valavirta esittelevät pellavalangasta vanhan mallin mukaan kudottuja sukkia, jotka olivat joko valkoisia tai sinivalkoraidallisia. Valmiit sukat kasteltiin ja aseteltiin sukanmuotoisiin lesteihin kuivumaan ja valkenemaan. ”Nuorison tehtävä oli valvoa ja vartioida sukkia”, Sirkka ja Kirsi kertovat. Vahtivuoro valkeassa kesäyössä Kuparivuoren kallioilla ei varmaankaan ollut työtehtävä ikävämmästä päästä.

Kuvassa esitellään kahta sukkamallia.

Kuva kapealta kujalta Naantalissa.

Vanhan kaupungin kujilla maistraatin määräys vuodelta 1740 alkaa näyttäytyä järkevänä: useampi kuin kuusi ulkona kutovaa ei saanut pysähtyä kaduille seisoksimaan ja juttelemaan.

Matkamuistonuket kylpylävieraille

Naantalissa syntyi 1800-luvun lopulla toinenkin hauska neuleperinne. Charlotta Lindbom sisaruksineen alkoi kutoa metsästäjää ja tämän morsianta muistuttavia nukkeja, joita kutsuttiin usein jeegareksi ja jeegarskaksi. Nukke-Charlotta, Docka-Charlotta eli kotoisemmin Tokka-Lotta myi kylpylävieraille nukkeja ja pulleita Naantalin piparkakkuja, joiden tuotoilla koko sisarusparvi eli. Tokka-Lotan nukkeja voi ihailla Naantalin museossa.

Neuleperinne elää

Sirkka Päiste on täysinpalvellut käsityöopetukseen erikoistunut alakoulunopettaja, Kirsi Valavirralle käsityöt ovat rakas harrastus. Tosin hänkin kertoo opettaneensa sukankudontaa: oppilaana oli oma isä. Sekä Sirkka että Kirsi ovat Naantalin Aurinkoiset Sukkamatamit Ry:n jäseniä. Yhdistys on perustettu vuonna 2005, ja toiminta pyörii parinkymmenen aktiivijäsenen voimin. ”Olisi hienoa saada uusia jäseniä mukaan! Etenkin nuoria kaivataan kovasti”, Sirkka ja Kirsi vinkkaavat.

Yhdistyksen toimintakalenteri on napakkaa työtä: käsityöiltojen väliin on sovitettu sukkakilpailuja, lasten suunnittelemien sukkien ja tilaustöiden toteuttamista sekä hyväntekeväisyystempauksia. Elokuun ensimmäisenä lauantaina on vuoden päätapahtuma, Sukkapäivä. Silloin, ja toki muulloinkin, matamit kutovat julkisesti ja näkyvästi ihania sukkiaan. Niitä on myös kaupan esimerkiksi Tuhkamarkkinoilla, Unikeon kesteillä, Birgitan yö -taidetapahtumassa ja Luostaripäivillä.