Visit Naantali
Nunnakatu 2, 21110 Naantali
+358 2 435 9800info@visitnaantali.com
Avoinna: ma-pe 09.00-16.30
Pyhäpäivinä ja jouluaattona suljettu, aattoina 9.00-13.00 ellei toisin mainita.
Lähituottajat
Mallassepät takovat olutta niin ravintoloihin kuin lähikauppojen hyllyillekin. Naantalilaisella pienpanimolla on jo yli sata jälleenmyyjää.
Kaikki lähti liikkeelle harrastuksesta. Jaakko Hartemaalla ja Kim Ketosella oli takanaan useamman vuoden kokemus kotioluen valmistuksesta, jota he olivat opiskelleet itsenäisesti nettiä selailemalla ja podcasteja katsomalla. Ystävykset kehittivät harrastustaan intohimolla, kunnes Ketonen keksi, että siitä saisi tehtyä helposti bisneksen.
– Jos oluemme maistuu paremmalta kuin ravintoloissa, tai vähintään yhtä hyvältä, niin miksi emme lähtisi tekemään sitä vähän suuremmassa mittakaavassa? Veimme muutamille ravintoloille maistiaisia ja palaute oli niin hyvää, että päätimme perustaa yhteisen yrityksen.
Tuotanto käynnistyi vuoden 2018 alussa. Ensimmäinen olut oli LEKA extra IPA, jota toimitettiin suoraan ravintoloihin isoissa tankeissa. Vastaanotto oli hyvä, ja myöhemmin saman vuoden aikana aloitettiin pullotus. Reilun parin vuoden aikana Mallassepät ovat julkaisseet yli 50 erilaista olutta. Erilaisten IPA-oluiden lisäksi valikoimassa on lagereita, tummia oluita, stouteja ja sour-oluita. Uutta kehitetään lähes joka kuukausi.
– Haemme inspiraatiota makuihin maailmalta. On tärkeää seurata trendejä ja sitä, mitä olutharrastajat nyt janoavat. He ohjaavat tätä bisnestä. Mietimme yhdessä uusia ideoita, joiden pohjalta Jaakko kehittää reseptit, Ketonen kertoo.
Mallasseppien pienpanimo-oluet löytyvät parhaiten Naantalin, Raision, Turun sekä Helsingin ruokakaupoista ja ravintoloista, joiden lisäksi myös Alkon hyllystä. Jälleenmyyjiä on reilu sata. Näiden lisäksi olutta voi ostaa Mallasseppien tehtaanmyymälästä, joka on auki perjantaisin klo 12–17 sekä sopimuksen mukaan. Hartemaa ja Ketonen pullottavat olutta myös asiakkaan omilla etiketeillä, jotka ovat esimerkiksi suosittuja liikelahjoja.
– Lähdimme pienestä liikkeelle, mutta saimme tosi hyvän startin. Menekkiä olisi paljon enemmän, mitä tällä hetkellä pystymme valmistamaan. Tilat ja työtunnit alkavat tulla vastaan, ja lisäksi pitäisi uusia keittolaitteisto, Hartemaa miettii.
Mallassepät pullottavat noin 50 000 litraa olutta vuodessa. Pienpanimoksi lasketaan, jos tuotantomäärä on maksimissaan puoli miljoonaa litraa. Ketosen ja Hartemaan unelmana on kasvattaa yritystään rauhallisesti ja niin, että he voisivat työllistää sillä itsensä ilman muita sivutöitä. Ensi vuoden tavoitteena on pullottaa 150 000 pulloa olutta.
Lietsalantie 1121110 Naantali