Tapahtumat

”Omaa Aikaa Taiteelle” Sari Karvinen-Jokisen taidenäyttely Taidehuoneella

11.10.2021 - 24.10.2021

”Omaa Aikaa Taiteelle”  Sari Karvinen-Jokisen taidenäyttely Taidehuoneella

Sari Karvinen-Jokinen:

Kynä on ollut kädessä pienestä pitäen, olen jo alle kouluikäisenä värittänyt lyijykynällä pikkutarkasti värityskirjaa menemättä viivojen yli (äidin kertoma) ja siitä saakka piirtänyt.

Ala-asteella jo olin opettajien mielestä hyvä piirtäjä, jonkun palkinnonkin sain piirustuskilpailusta. Kuvaamataidon opettajani ala-asteella Turun Pallivahan koulussa,

taiteilija Rasimus halusi minut mukaan taidekouluunsa, jossa en kuitenkaan kauan ehtinyt käydä koska muutimme Raisioon. Jatkoin kuitenkin piirtämistä ja maalaamista, jota olen tehnyt mahdollisuuksien mukaan aina.

Nyt elämäntilanteen salliessa voi enemmän toteuttaa itseäni taiteen tekemisen parissa, näyttelyni kuvastaa erilaisia ideoita, eri tekniikoilla tekemistä ja ideoita, joita en ole voinut aiemmin toteuttaa,

Nautin erilaisista tekniikoista/tyyyleistä, mutta jarrutellakin pitää ideoita, koska kaikkea ei voi tai pystyn hetkessä toteuttamaan. Nyt on abstraktin taiteen aika vaikka ajatus poltteleenkin jo esittävän taiteen pariin… ideani tulee milloin mistäkin, voi tulla esim vain jostain näkemästäni kuvasta tai muodosta.

Naantalin Taidehuone

”Omaa Aikaa Taiteelle”  Sari Karvinen-Jokisen taidenäyttely Naantalin Taidehuoneella 11.– 24.10.2021 klo 12.00 – 18.00