Etusivu, Suosittelemme, Näe ja koe, Aktiviteetti, Tapahtumat, Lasten tapahtuma

Joulunäyttely | Naantalin museo

02.12.2023 - 30.12.2023
Naantalin museon joulunäyttelyn kuvituskuva: tonttu-hahmo museorakennuksen rappusilla.

Kaksi joulua – Torpparin tuvassa, säätyläistön salissa -joulunäyttely

Tänä vuonna Naantalin museon Hiilolan joulussa matkataan 1800–1900-luvun vaihteeseen ja kahden erilaisen kodin joulutunnelmaan. Joulua vietettiin niin säätyläisten kuin rahvaankin kodeissa, mutta ulkoiset puitteet saattoivat olla hyvin erilaiset. Varallisuus ja sivistystaso näkyivät niin vaatteissa, lautasella, käytöksessä kuin tavoissakin. Yhteistä eri yhteiskuntaluokkien joululle oli se, että joulu oli kodin ja perheen juhla.

Joulunäyttelyn aukioloajat

Joulunäyttely on avoinna Hiilolassa lauantaisin ja sunnuntaisin 2.-17.12.2023 klo 11-15 sekä päivittäin 26.-30.12.2023.

Museon muut näyttelyt sekä museokauppa Säsonki

Joulunäyttelyn kanssa samoina aikoina Humpissa, Mannerheiminkatu 21, ovat avoinna museokauppa Säsonki ja näyttelyt. Säsongissa on jälleen ihania jouluisia tavaroita ja lahjavinkkejä, ja osallistummekin naantalilaisten yritysten jouluilmeäänestykseen.

Liput Naantalin museoon

Aikuiset 3 €, alle 18-vuotiaat maksutta.

Myös Museokortti käy.