Näe ja koe, Aktiviteetti, Pyöräily, Retki

Saariston pieni rengastie pyörällä

Saariston pieni rengastie pyörällä

Saariston pieni rengastie pyörällä on ainutlaatuinen elämys aktiivimatkailijalle. Suomen ainutlaatuinen, sykähdyttävä saaristo on paikka, jossa voi hidastaa. Mielenkiintoinen tapa päästä lähelle saaristoa, merituulen tuoksuihin ja auringon säteiden hellittäväksi on ottaa alle fillari ja suunnata Pienelle Rengastielle.

Tämä reitti on hieman yli 100 kilometrin mittainen ja sen voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, esimerkiksi Naantalista Seilin saaren kautta Nauvoon ja Turun halki aina takaisin Naantaliin.

Matkan varrella kannattaa pysähtyä herkuttelemaan vaikkapa idyllisessä Naantalin Vanhassakaupungissa. Kun varsinaista Saariston Rengastietä saa taittaa noin 250 kilometriä, on pienempi versio oikein viikonloppuunmenevä: vähän kuin saariston kulttuuri ja kauneus tiivistettynä (ehkäpä kirjaimellisestikin) hengästyttäväksi elämykseksi.

Mutustele matkan varrelta tuoreita mustikoita, pulahda uimaan, viritä riippukeinu merimaisemalla ja pysähdy lautoille nauttimaan auringosta. Ja totea, että tätä se on – kotimaanmatkailu parhaimmillaan.

Tutustu saariston rengastien infosivustoon osoitteessa 
www.saaristonrengastie.fi

Alempana löydät reittikuvaukset:
Saariston pieni rengastie pyörällä
Muita pyöräilyreittiehdotuksia Naantalissa

Pyörävuokraamo:
Visit Naantali
Nunnakatu 2
21100 Naantali

Kolme pyöräilijää rantalaiturilla. Kesäpäivä, sininen taivas.

Pyörävuokraus

Vuokraa polkupyörän muutamaksi tunniksi tai useaksi päiväksi ja tutustua Naantaliin ja upeaan saaristoon. Valitse Visit Naantalin suunnittelemista reiteistä itsellesi sopivin ja mieluisin. Näillä reiteillä pääset näkemään ainutlaatuista ja monipuolista saaristoluontoa sekä paikallista kulttuuria kiehtovien kohteiden avautuessa reittien varrella. Voit vuokrata pyörän Naantalista, seikkailla läpi saariston ja jättää seuraavaan pisteeseen, esimerkiksi Turkuun tai Kustaviin.

Saariston pieni rengastie pyöräillen

110 km / vaihteleva / 1-3 päivää

Saariston pienen ja ison rengastien kartta.
Saariston rengasteiden kartat (c) Visit Pargas

Tämä pitempi pyöräreitti antaa polkijalle upean kuvan saaristosta ja paikallisesta elämänmenosta. Reitti lähtee Naantalin keskustasta ja matka (29 km) Rymättylän Hankaan on hyvin mäkinen. Pyörätie kulkee osan matkasta autotien rinnalla lukuun ottamatta reitin loppuosaa. Varovaisuutta ja pelisilmää siis vaaditaan kaikilta tienkäyttäjiltä. Matkalla koet perinteisen lossimatkan, ja yhteysalus vie sinut tunnin matkalle Hankasta Nauvoon (tarkista aikataulut etukäteen). Nauvosta matkasi jatkuu tasaisemmassamaastossa.

Yhteysalus Nauvosta Paraisille näyttää jälleen upean saaristomaiseman. Reitti Paraisilta takaisin Naantaliin kulkee vilkasliikenteisten teiden vieressä. Yöpymismahdollisuuksia on Nauvossa tai Paraisilla.

Perusinfo:

Pieni Rengastie on kaiken kaikkiaan noin 120 kilometrin pituinen rengasreitti, joka kiertää Naantalin, Turun, Kaarinan ja Paraisten kautta viehättävän matkan lähisaaristossa. Pyöräiltävää osuutta on noin 110 kilometriä ja matkaan kuuluu yksi pidempi yhteysalusmatka (1 tunti) sekä useampia lossiylityksiä. 

Reitti on maastoltaan vaihtelevaa ja muutama rankempi mäkiosuus mahtuu matkan varrelle. Pyörätie kulkee osittain reitin varrella, mutta erityisesti mitä syvemmällä saaristossa ollaan, pyörätietä ei autotien varrella ole. Tiet myös kapenevat kaukaisimmilla saarilla, joten hyvää yhteispeliä vaaditaan niin pyöräileviltä kuin autoilevilta saariston matkaajilta.

Hyväkuntoinen polkaisee Pienen Rengastien päivässäkin, mutta suositeltua on viettää ainakin 1-2 yötä matkan varrella, mikä mahdollistaa reitin ympäristön perusteellisemman tutkimisen. Reitin pituudesta johtuen suositeltavaa on myös ottaa alle kunnon pyörä, sillä kevyet kaupunkijopot tai vaihteettomat pyörät voivat kuormittaa matkantekoa tarpeettomasti.

Kolme pyöräilijää pyöräilee sillan yli.
Pienen Rengastien pyöräreitti:

Saariston pieni rengastie pyöräillen onnistuu päivässäkin, mutta täysin siemauksin saaristosta pääsee nauttimaan, kun aikaa on vaikkapa viikonloppu. Tässä on ehdotettu ohjelma Pienelle Rengastielle. Tutustu Visit Naantalin saaristo-sivuihin ja muihin vinkkeihin.

Pienen Rengastien voi kiertää kumpaan suuntaan tahansa. Kiertosuunnalla ei ole sen kummempaa merkitystä, ainoastaan Nauvon ja Naantalin Hankan sataman välinen yhteysalus on aikataulutettu ja liikennöi kesäkuukausina. Tämä reittiehdotus lähtee Naantalista, johtaa ensin Nauvoon ja sieltä Paraisten kautta Turkuun.

Naantali

Yövy Naantali ihastuttavan Vanhankaupungin aidoissa puutalohuoneistoissa, suloisissa B&B:ssä tai uniikeissa putiikkihotelleissa. Totaalista rentoutumista kaipaavalle hemmottelevan startin allas- ja saunaosastoineen tarjoilee Suomen parhaaksi hotelliksi tituleerattu Naantalin Kylpylä. Luonnon rauhaa kaipaavalle puolestaan aivan Pienen Rengastien varrella sijaitseva Kultaranta Resort on oiva lähtöpaikka pyöräretkelle.

Naantaliin kannattaa saapua jo päivää tai kahta aikaisemmin ja tutustua historiallisen puutalokaupungin tunnelmaan. Naantalin Vanhankaupungin ja vierasvenesataman miljöö on ainutlaatuinen. Maistele herkkuja rannan ravintoloissa, shoppaile ihanissa putiikeissa tai tee herkuttelukierros Naantalin kahviloissa.

Historian ja kulttuurinnälkäisille Naantalin museo, Naantalin kirkkoCasa Haartmanin -taiteilijakoti sekä useat galleriat tarjoavat tutkimista ja tekemistä.

Parhaat piknik-paikat löydät Naantalin kirkkopuistosta tai Rakkaudenpolun vierestä Kuparivuoren kallioilta, joilta on muuten seutukunnan upeimmat näköalat saaristoon, Vanhaankaupunkiin ja Kultarantaan. Jyrkkien kallioiden laella on mielenkiintoista seurata alapuolisen lahden kuhinaa, purjeveneitä ja lokkien liitoa.

Naantali-Hanka

Naantalista on matkaa Hankan satamaan noin 30 kilometriä. Hankan satamasta Nauvoon liikennöi yhteysalus, jonka aikatauluun kannattaa tutustua etukäteen. Suositeltavaa on, että Naantalista lähtiessä tähtää aamun ensimmäiseen vuoroon, joka lähtee Hankasta noin 10 jälkeen aamulla. Tutustu yhteysaluksen aikatauluun etukäteen. Huomioi myös, että ennen Hankaa on yksi lossiylitys Hämmärönsalmella. Lossi liikennöi noin 20-30 minuutin välein. Tähtää siis eteneminen niin, että ehdit ylittää lossivälin hyvissä ajoin, jotta et myöhästy yhteysalukselta.

Naantalin ja Hankan välille mahtuu kaunista saariston maalaismaisemaa sekä useampi korkea silta, joilta näköalat ovat henkeäsalpaavat. Pysähdy matkan varrella vaikkapa pitsalle Heineken Houseen tai jätskille Särkän grillille. Mikolan luomutilan myymälä sijaitsee reitin varrella Rymättylässä ja vastapäätä on legendaarisen Ravintola Pohjakulman notkuvat saaristolaisherkkupöydät. Rymättylän keskustasta löytyy kotiseutumuseo sekä historiallinen harmaakivikirkko. 

Rymättylän keskustan jälkeen saavutaan Röölään, jonka menneisyyden rooli alueen merkittävimpänä sillisatamana näkyy edelleen sataman miljöössä. Silliperinnekeskus Dikseli esittelee Röölässä sillinkalastuksen saloja ja historiaa mielenkiintoisella tavalla.

Hämmärönsalmen lossiylityksen jälkeen saavutaan viimeiselle saarelle ennen yhteysalusmatkaa. Aaslaluodolla, muutama kilometri ennen Hankaa, löytyy Karhuvuoren näkötorni, jonne kannattaa kivuta katselemaan maisemia.

Hanka-Seili-Nauvo

Hankasta Nauvoon liikennöi yhteysalus kesäkuukausina. Lähtöjä on muutama päivässä ja niihin kannattaa tutustua etukäteen. Lautalle pääsee saapumisjärjestyksessä ja matka on maksullinen. Yhteysaluksella saa sidottua pyörät kiinni aluksen kulkuneuvoille tarkoitetun tilan laitoihin. Tilasta löytyy joitakin kiinnitysvälineitä ja mustekaloja, mutta voit käyttää myös omaa. Laivan yläkansilla on kahvila, matkustamo sekä aurinkokansi. 

Matka-aika on tunti Hankan ja Nauvon satamien väilllä. Puolessa välissä matkaa yhteysalus ottaa kiinni Seilin saaren laituriin, jossa ei-moottoriajoneuvoilla matkailevat pääsevät poistumaan kyydistä halutessaan. Seilin saari on mielenkiintoinen käyntikohde, joka on tunnettu synkästä historiastaan lepra- ja mielisairaiden sijoituspaikkana. Seiliin määrätyiden kohtalo oli kova ja sinne lähdettäessä käsky olikin ottaa omat arkkulaudat mukaan, sillä saarelta ei ollut enää paluuta takaisin.

Nykyään kaunis saari toimii lähinnä ruohonsyöjien laidunmaana sekä Turun yliopiston tutkimuslaitoksen tukikohtana. Vanhat parantolarakennukset ovat kuitenkin edelleen jäljellä samoin kuin erikoislaatuinen puukirkko. Saarella toimii ravintola ja siellä on myös mahdollista majoittua. Harkitse yöpymistä Seilissä ja matkan jatkamista vasta seuraavana päivänä eteenpäin.

Huomioitavaa on, että yhteysaluksen lippu tulee maksaa aina laivaan noustessa eli Seilissä pysähtyviltä peritään uusi maksu matkan jatkuessa.

Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku

Nauvon herttainen kylä ja venesatama ympäristöineen, myymälöineen ja ravintoloineen on viihtyisä pysähdyspaikka tai tukikohta muutamaksi päiväksi. Nauvosta on kätevä tehdä pyöräretkiä lähisaarille ja nauttia saaristolaiselämästä. Nauvon käyntikohteita ovat muun muassa Merenkulkutalo ja Nauvon kirkko. Pienen matkan päässä sijaitsee myös merkillinen kivilabyrintti eli jatulintarha sekä korkeiden kallioiden päällä sijaitsevia näköalapaikkoja. Saariston rengastien infosivustolla on lisää tietoa saaristosta.

Nauvosta matka jatkuu melko tasaisia tieosuuksia pitkin kohti Paraista. Pysähdy kahville ja nauti maalaismaisemista sekä pyöräilyn tuomasta ilosta!

Paraisten keskustan tuntumassa kannattaa pysähtyä kalkkikivilouhoksen näköalapaikalle ja nauttia Paraisten keskustan tunnelmasta ja puutalokaupungin kujista.

Kaarinassa sijaitsevat piispanlinnanrauniot ovat mielenkiintoinen käyntikohde, mutta poikkeavat jonkin matkaa pois reitiltä. Päiväretkeläiselle tämä lenkki lisää poljettavia kilometrejä ja aikaa.

Turun keskustassa viihtyy tovin jos toisenkin. Viihtyisä jokiranta ympäristöineen on täynnä nähtävää, ravintoloita, kahviloita, teattereita ja museoita. Tutustu Visit Turun nettisivuihin ja valitse sieltä suosikkisi. Turun ja Naantalin välillä matkaa on noin 15 kilometriä. Polkaise Meyerin massiivisen telakan ohi ja saavu takaisin aurinkokaupungin idylliin.